Kyllä, joskus harvoin saatan kääntyä omaan friikkeyteeni päin, ja miettiä itkuisena miks helevetis en voi olla normaali. Elämä olis niin paljo helpompaa! Yleensä tälläset ajatukset räpiköi pinnalle ikäväs (ihmis)parisuhdetilantees.

Ja normaalilla tarkotan ny siis sitä, että ihminen ihastuu ja rakastuu toiseen IHMISEEN ja kykenee pariutumaan tämän kans. 

Meillä oli M:n kans pikkuriita, jossa tunteita ja haluja olla toisen kans epäiltiin puolin ja toisin. Kuten oon aiemminki sanonu, mulla on tosi hankala olla parisuhtees toisen ihmisen kans, ja vielä enemmän hankala olla toiselle hyvä/kunnioittava/osoittaa hellyyttä. Mua on jo pitkään vaivannu eräät painavat asiat, ja sain nyt vihdoin purettua ajatukseni M:lle. Huh mikä mötikkä tipahti harteilta tuoden helpotuksen tunteen, mut M pahoitti mielensä aika pahasti. Se oli kylläki odotettavis.

Tuli paha mieli, koska jos olisin normaali, luultavasti en olis miettimäs asioita jotka seuraavaksi paljastan, ja mikä parhainta, en satuttaisi toista ihmistä!

Painavia ajatuksia.. miks mä oon suhtees ylipäänsä ihmisen kans, ku se ei mulle ilmeisestikkää sovi ja tietäisin olevani onnellisin yksinäni hahmojen kans. (!!!) Rehellisesti sanoen mielessäni pyörii kysymys, miks aina toimin vastoin omaa parastani, miks en voi ottaa opiksi ja olla kaukaa viisas??

Oikeestaan en ees tiä hirvittääkö mua nää omat sanani täälä. Ja kirjotan tästä jutusta tänne, koska eriskummallinen seksuaalisuuteni vaikuttaa vahvasti ihmisparisuhteeseeni. Tallaavat tällä hetkellä tiukasti käsi kädessä.