Vähän kuulumisia.. Avioliitto päättyi J:n kans neljän vuoden jälkeen eikä olla enää tekemisis hänen toiveestaan. Mua alkoi ahdistaa yhdesasuminen ja muutin synnyinpaikkakunnalleni 2013 (viereiseen kuntaan). Paikka on semmonen käpykylä, eli sielä ei ollu juuri muuta ku pari kauppaa, ja lisäksi mun kaikki menot oli edelleen edellises paikkakunnas. Niimpä en viihtyny sielä ku vuoden ja muutin takas mutta omaan asuntoon. Tuolloin 2013 "löysin" WTC:n uudelleen ja ihastuinrakastuin kunnolla, ja siittä alkoi seurustelumme.
J:n kans oltiin silti yhdes. Musta alkoi tuntua, ettei erilläänasuminenkaa riittäny ja puhuin erosta monet kerrat, kunnes lopulta syksyllä 2015 vein eropaperit. Objektiseksuaalisuus on kuitenki osa mua, ja aloin tajuta sen. Halusin elää omannäköistäni elämää, ja parisuhde ihmisen kans ei ollu se juttu. Mua ahdisti ajatus että joutuisin olemaan koko elämäni sidottu johonki ihmiseen. Mun ja J:n suhteen loppuvaihees ei tarpeet kohdannu puolin ja toisin. Musta tuntui että suhteen jatkaminen on väärin molempia kohtaan..että molemmat kärsii. J ei tätä halunnu myöntää, vaikka tarpeiden kohtaamattomuus aiheutti ongelmia ja turhautumista.
Mä olin sitä mieltä, että J ansaitsee jotain parempaa. Sellasen muijan joka on normaali eikä ihastuile sen pelihahmoihin. Lisäksi halusin itte vapaaksi ns. kahleista ja alkaa toteuttaa omaa seksuaalisuutta. Tää erojuttu oli siis lähtöisin pelkästään musta... mutta mä vaan ajattelin asioita järkevästi.
Se ei tarkota etteikö mulla olis ollu tunteita tuos kohtaa. Mulle asian käsittely oli kaikkea muuta ku helppoa. Musta tuntui välillä että kaikkein helpoin ulospääsy tilanteesta on vetää naru kaulaan. Koska tuntuis niin pahalta satuttaa toista. Ja olinhan epäonnistunu. Emmä pystynykkää avioliittoon. Emmä pystynykkää normaaliin parisuhteeseen. Mä olin vaan uskotellu kaikille, MYÖS ITTELLENI, et kyl mää siihen pystyn. Tuo aika oli hyvin vaikeaa mulle.
Mutta olin aivan varma, että J olis onnelisempi jonkun muun kans.
Eron jälkeen kävi sit niin, että J löysi uuden muikkelin, ja on kai tänäki päivänä onnellinen sen kans. Viimeses viestis se sano mulle että ei halua pitää enää yhteyttä koska on onnellinen ja menny elämässään eteenpäin. Oon onnellinen J:n puolesta.
J SANOI MULLE JOSSAIN VAIHEES, ETTÄ ON HYVÄ KU EROTTIIN. Ja sitähän mä olin juuri sille sanonu... että molempien elämä paranee. Mitä muuta voisin toivoa?
Tietty mua harmittaa ihmissuhteen menetys, koska J oli mulle tärkee ja tykkäsin siitä ihmisenä valtavasti. Olisin halunnu jatkaa ystävinä, mutta J ei halunnu. Aina ei asiat mee niinku haluais, ja tähän on tyydyttävä.
No huh, siinäpä semmosta.
Hyvää kesää kaikille! :)
]]>
%5B1%5D.jpeg)
