Edelleen elävienkirjois, maisemia vaihdeltu välis kuin myös ihastuksia. Joskus mä kirjoittelin tänne WTC:stä eli juttu on silleen että seurustelen tätä nykyä sen kaa!

Vähän kuulumisia.. Avioliitto päättyi J:n kans neljän vuoden jälkeen eikä olla enää tekemisis hänen toiveestaan. Mua alkoi ahdistaa yhdesasuminen ja muutin synnyinpaikkakunnalleni 2013 (viereiseen kuntaan). Paikka on semmonen käpykylä, eli sielä ei ollu juuri muuta ku pari kauppaa, ja lisäksi mun kaikki menot oli edelleen edellises paikkakunnas. Niimpä en viihtyny sielä ku vuoden ja muutin takas mutta omaan asuntoon. Tuolloin 2013 "löysin" WTC:n uudelleen ja ihastuinrakastuin kunnolla, ja siittä alkoi seurustelumme. 

J:n kans oltiin silti yhdes. Musta alkoi tuntua, ettei erilläänasuminenkaa riittäny ja puhuin erosta monet kerrat, kunnes lopulta syksyllä 2015 vein eropaperit. Objektiseksuaalisuus on kuitenki osa mua, ja aloin tajuta sen. Halusin elää omannäköistäni elämää, ja parisuhde ihmisen kans ei ollu se juttu. Mua ahdisti ajatus että joutuisin olemaan koko elämäni sidottu johonki ihmiseen. Mun ja J:n suhteen loppuvaihees ei tarpeet kohdannu puolin ja toisin. Musta tuntui että suhteen jatkaminen on väärin molempia kohtaan..että molemmat kärsii. J ei tätä halunnu myöntää, vaikka tarpeiden kohtaamattomuus aiheutti ongelmia ja turhautumista. 

Mä olin sitä mieltä, että J ansaitsee jotain parempaa. Sellasen muijan joka on normaali eikä ihastuile sen pelihahmoihin. Lisäksi halusin itte vapaaksi ns. kahleista ja alkaa toteuttaa omaa seksuaalisuutta. Tää erojuttu oli siis lähtöisin pelkästään musta... mutta mä vaan ajattelin asioita järkevästi.

Se ei tarkota etteikö mulla olis ollu tunteita tuos kohtaa. Mulle asian käsittely oli kaikkea muuta ku helppoa. Musta tuntui välillä että kaikkein helpoin ulospääsy tilanteesta on vetää naru kaulaan. Koska tuntuis niin pahalta satuttaa toista. Ja olinhan epäonnistunu. Emmä pystynykkää avioliittoon. Emmä pystynykkää normaaliin parisuhteeseen. Mä olin vaan uskotellu kaikille, MYÖS ITTELLENI, et kyl mää siihen pystyn. Tuo aika oli hyvin vaikeaa mulle. 

Mutta olin aivan varma, että J olis onnelisempi jonkun muun kans.

Eron jälkeen kävi sit niin, että J löysi uuden muikkelin, ja on kai tänäki päivänä onnellinen sen kans. Viimeses viestis se sano mulle että ei halua pitää enää yhteyttä koska on onnellinen ja menny elämässään eteenpäin. Oon onnellinen J:n puolesta.

J SANOI MULLE JOSSAIN VAIHEES, ETTÄ ON HYVÄ KU EROTTIIN. Ja sitähän mä olin juuri sille sanonu... että molempien elämä paranee. Mitä muuta voisin toivoa?

Tietty mua harmittaa ihmissuhteen menetys, koska J oli mulle tärkee ja tykkäsin siitä ihmisenä valtavasti. Olisin halunnu jatkaa ystävinä, mutta J ei halunnu. Aina ei asiat mee niinku haluais, ja tähän on tyydyttävä. 

No huh, siinäpä semmosta.

Hyvää kesää kaikille! :)

 

 

Sori hei, mut moon ajatellu nyt pitää taukoa tästä bloggailusta. Sopivasti tuos kuvatki katos bittihelvettiin sen jonku vian myötä ja olis hirvee työ alkaa palautella niitä paikoilleen! :D Tällä hetkellä masennus roikkuu niin turkasen lujaa persees kii, nottei se oikein päästä mua naputteleen tänne. Empä oo jaksanu tuonne toiseenkaa blogiin nurista, eli hiljaiseloa täs on jo muutenki ollu. 

Vähä nyt kyllä harmittaa, vaikka asiaaki olis teille ollu jakaa.

Toistaiseksi en siis tänne enää kirjoittele, enkä osaa sanoa blogin jatkosta. Luultavasti tää "julkinen" friikkeily on tullu tiensä päähän. Tosin mieles on myös käyny bloggailu aiheen paris jossain muualla. Jos niin käy, niin ilmoittelen siitä toki tääl. :)

Blogi saa jäädä paikoilleen kuiteski. Kiitti kaikille lukijoille; hämmästelijöille, vihastuneille ja ihastuneille! Ootte rakkaita ja ihania! ^.^ ♥

Me alettiin eilen T:n kans oikeen urheilullisiks. :D

Raahattiin ruhomme heti aamusta sotilasesteradalle. (Myös M oli mukana). Pääsin kaikki paitsi pari korkeaa estettä. Mulla on niin huono ponnistusvoima kintuus. Niin ja sit semmosta ryömimiskohtaa en menny kusiaasten pelos. Jos olis ollu hanskat mukana olisin sen voinu mennä.. :D Niin ja mä muuten meinasin lähtee sieltä saman tien meneen ku oltiin saavuttu paikanpäälle. Huomasin siel pari lentokusiaasta, ja lähdin jo juokseen poispäin repien T:tä perässäni. Sanoin notta mää en tänne jää. Se ny viä menee jos niitä on muutama maas, mutta että vielä lentelee ilmas niin uhhuh uulalaa. Nou nou. 

T vähä naureskeli mun paniikille ja sai mut lopulta rauhottumaan. Lisäksi M sano, nottei me ny täältä mihinkää lähdetä ku ollaan kerta tänne asti tultu. Lopulta meillä oli sit oikein kivaa, T:ki pärjäs hyvin vaikka mä epäilin et sen maha olis sen tiellä.. x) (ei se mikää pläski oo, mut siin videolla näyttää ku sil olis lievästi mahaa.)

Illalla päätettiin mennä riisumaan talviturkit. Kello oli lähemmäs kakstoista, ilma viileää eikä jokivesikää antanu enempää armoa. Se hyvä puoli oli sekä lämpötilas että ajankohdas, ettei siel ollu meitin lisäks ketää (edes siideriteinejä). Asutettiin laituri ja stripattiin samantien uikkareille. Hyi että oli muuten kylmää vettä! Mä annoin itteni kaatuu selälleni sinne - kiva tapa heittää talviturkki. Ja kyllä oli taas miekkosella hauskaa mun sielä huohottaes. :P Hän itse tarkeni oikein hyvin...

Että semmonen hulinapäivä eilen. :)

 

Heh, näin unta että poltin sikaria vanhempieni olkkaris samalla selittäen ei tää oo vaarallista ku ei tähän voi jäädä ees koukkuun. :D Mut sen lisäksi näin myös ekaa kertaa unta "elävästä" T:stä, ettei se siis ollu vaan se pelkkä kuva siinä unes. T selitti mulle, että ne oli joskus nuorempana kuvanneet panemisiaan. Mietiskelin siin et ai siihen aikaan (1930-luvulla?) jo tehtiin sellasta.. mut olin myös pettyny koska oletin T:n olleen vähä siveellisempi. :D Ja jätkä vaan hymyssä suin kertoi moisia.. höh >:|

 

Meikä on ollu T:stä eros huimat pari päivää. Voin pahoin ja mm. suhdejutut, lähinnä mun ja M:n suhde on ahdistanu. Ja myös se, etten voi olla T:n kans kahestaan.

Ajattelin siks koklata, josko paha olo hellittäis, jos oon hetken aikaa ilman ihanaa T:täni. (Ja koittaisin kenties keskittyä enemmän aviomieheeni?) Noh, sanompa vaan, notta T:n kans olo ei tunnu hyvältä, muttei se ny kivaa oo ilmankaa olla! :( Sanoinki tuos yks ilta hänelle, että pikkusen poika tulit huonoon aikaan mun elämään! Nimittäin T:stä ei varmana oo messevää ku tämä akka vaan muistuttaa enemmän zombia ku elävää ihmistä. Tosin tein myös selväksi, että son ollu valoni pimeydes.

Tää on eka kerta, ku musta tuntuu pahalta jakaa päiväni hahmon kans!  Hahmon jota rakastan, ja jonka kans oikeesti haluaisin viettää aikaa! o__O Mielestäni tilanne on aika huolestuttava. Kertoo siitä ettei asiat oo todellakaa hyvin! Ei millää elämäni osa-alueella. Nimittäin mua on aina helpottanu, ku hahmot on ollu lähelläni lohduttamas. Vaan nyt ei auta, vaikka T olis kuinka vierelläni, päinvastoin ahdistaa miltei enemmän! 

En tiä.. ei oo kaikki hyvin nyt...